Asiakkuuspäällikkö

Haemme Oulun toimistollemme asiakkuuspäällikköä, joka suhtautuu asiakkaiden myynnin kasvattamiseen intohimolla. Tehtävässä onnistuminen edellyttää aitoa kiinnostusta asiakkaidemme liiketoimintaa kohtaan ja motivaatiota jatkuvaan itsesi kehittämiseen asiantuntija- sekä asiakkuudenhoitotyössä.

Tehtävä on vakituinen ja siinä on mahdollisuus osittaiseen etätyöskentelyyn, kunhan näemme sinut säännöllisesti myös toimistoillamme ja olet valmis matkustamaan tarvittaessa asiakkaidemme luo. Työnkuva sisältää uusien asiakkaiden kontaktointia, projektinjohtoa, nykyasiakkaistamme huolenpitoa, kevyttä markkinoinnin suunnittelua sekä lisämyyntiä, eli siis kokonaisvaltaista asiakkaidemme auttamista. Palkka tulee muodostumaan pääosin kiinteästä kuukausipalkasta, jonka päälle saat provision myynneistäsi.

Toivomme että sinulla on jo vähintään kolme vuotta kokemusta myyntityöstä tai asiakkuudenhoidosta. Toimit yhteistyössä asiantuntijoidemme kanssa ja saat vahvan tuen myynti- ja markkinointitaitojesi kehittämiseen, sekä perehdytyksen tuloksekkaan markkinoinnin maailmaan. Tulet osaksi myyntitiimiä, jossa sinun lisäksesi on 7 hyvän tiimihengen omaavaa loistotyyppiä. Meillä tiimin jäsenet ovat toistensa tukena. Oulun keskustassa sijaitsevassa toimipisteessämme kanssasi työskentelee 14 myynnin ja markkinoinnin asiantuntijaa.

Me tarjoamme

  • Vahvan ammatillisen tuen – me perehdytämme sinut modernin myynnin ja markkinoinnin saloihin.
  • Kehittymismahdollisuudet urallasi – olemme kovassa kasvussa ja vauhti vain kiihtyy. Pääset mukaan huikeaan kasvutarinaan.
  • Hyvät työsuhde-edut – meillä panostetaan työntekijöiden hyvinvointiin.
  • Vapautta ja vastuuta.
  • Avoimen työyhteisön – meillä palkitaan kehitysideoista ja palautteesta sekä yksilöä että tiimiä. Avoimuus on myös yksi tärkeistä arvoistamme.

Roolisi

  • Vastaat joukosta omia asiakkaitasi ja heidän tyytyväisyydestään.
  • Rooli sisältää uusasiakashankintaa sekä valtakunnallisesti, että alueellisesti Pohjois-Pohjanmaalla. Myyntiin saat vahvan tuen.
  • Vastaat projektiesi sujuvuudesta, aikataulusta, hinnoittelusta, kannattavuudesta ja lisämyynnistä.
  • Olet asiantuntija, jolla on laaja-alainen tietämys myynnin ja markkinoinnin eri kanavista ja keinoista – osaat auttaa asiakkaitasi parhaalla mahdollisella tavalla kasvattamaan myyntiään.
  • Kehität jatkuvasti omia taitojasi, tietämystäsi sekä meidän yhteisiä toimintatapojamme.
  • Toimit osana tiimiä – meillä pelit voitetaan joukkueena.

Edellytämme sinulta

  • Ymmärrys nykyaikaisesta markkinoinnista eri markkinointikanavissa
  • Energistä otetta asiakkuudenhoitoon
  • Luontaista vastuunkantokykyä
  • Monipuolista liiketoimintaymmärrystä
  • Matkustusvalmiutta asiakkaidemme luo (osaksi hommat hoidetaan toki etänä)

Näillä mittareilla sinua mitataan

  1. Onnistuminen uusasiakashankinnassa – kuinka paljon tuot uusia asiakkaita
  2. Nykyasiakkaiden asiakastyytyväisyys ja kasvattaminen
  3. Oppimis- ja omaksumiskyky sekä oma-aloitteisuus

Eduksi lasketaan

  • Vahvat verkostot Pohjois-Pohjanmaalla
  • Kokemus projektinjohtotyöstä

Lisätietoja tehtävästä antaa: Mikko Isoniemi mikko.isoniemi@myynninmaailma.fi

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen 20.9.2021 mennessä. Voit lisätä halutessasi mukaan myös videoesittelyn, jossa kerrot itsestäsi ja osaamisestasi. Ole kuitenkin nopea, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuprosessin aikana.

Myynninmaailma Oy on vuonna 2011 perustettu B2B-markkinointitoimisto. Palvelutarjontaamme kuuluvat muun muassa myynnin, markkinoinnin ja viestinnän suunnittelu, digitaalinen markkinointi, myynnin ja markkinoinnin automaatio, viestintä sekä luovat palvelut, kuten verkkosivut, videot ja graafiset materiaalit. Myynninmaailman toimipisteet sijaitsevat Seinäjoella, Tampereella ja Oulussa, mutta toimimme valtakunnallisesti.

INFORMAATIO YHDISTÄÄ

I-Mediat on rohkeasti uudistuva digitaalinen mediatalo. Luomme uusia mahdollisuuksia alueemme yritysten ja asukkaiden menestykselle. Panostamme voimakkaasti niin nykyisten kuin uusien palveluiden ja mediaratkaisujen kehittämiseen. Kustannamme maakuntalehti Ilkka-Pohjalaista, viittä paikallislehteä (Suupohjan Sanomat, Komiat, Jurvan Sanomat, Järviseutu ja Viiskunta) ja kahta kaupunkilehteä (Epari ja Vaasa). Lisäksi tuotamme sekä digitaalisia että painettuja markkinointi- ja viestintäpalveluja yrityksille, yhteisöille ja kuluttajille yhdessä tytäryhtiöidemme Myynninmaailma Oy:n, somessa.comin ja MySomen kanssa. Olemme osa Ilkka-Yhtymä-konsernia, jonka emoyhtiönä toimii pörssinoteerattu Ilkka-Yhtymä Oyj. Konsernissa on henkilökuntaa noin 470 ja konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 45,9 M€.

Jätä hakemus