Ilkka-Yhtymä          Lehdistötiedote 22.12.2021, klo 12.30

ILKKA-YHTYMÄ JATKAA JAKELUYHTEISTYÖTÄ POSTIN KANSSA

Ilkka-Yhtymä ostaa kustantamiensa maakunta- ja paikallislehtien jakelupalvelut Postilta myös vuonna 2022 Etelä-Pohjanmaan alueella sekä osassa Pohjanmaan maakuntaa. Palvelut kattavat sekä taajamien varhaisjakelut että haja-asutusalueiden perus- ja viikonloppujakelut. Vuodesta 2008 alkaen jakeluyhteistyössä on haettu uusia ratkaisuja levikkialueiden palvelukokonaisuuden näkökulmasta, mm. sopimalla haja-asutusalueiden jakelun aikaistetusta palvelutasosta sekä pienempien paikkakuntien sanomalehti- ja kirjejakelun yhdistämisestä. Sopimus mahdollistaa jakeluiden yhdistämisen laajenemisen jatkossa vaiheittain myös alueen suurempiin taajamiin.

Ilkka-Yhtymä ja Posti ovat 22.12.2021 sopineet pitkällä 3 + 2-vuotisella sopimuksella Etelä-Pohjanmaan alueella ja osassa Pohjanmaan maakuntaa toteutettavista jakelupalveluista ja niiden palveluehdoista. Posti sitoutuu kaupallisen sopimuksen ehtojen mukaisesti tuottamaan Ilkka-Yhtymän kustantaman sanomalehden tarvitsemat seitsemänpäiväiset ja harvemmin ilmestyvien paikallislehtien tarvitsemat jakelupalvelut sekä taajamissa että haja-asutusalueilla.

Digitaaliset palvelut täydentävät jakelupalveluita

Ilkka-Yhtymän tilattavien lehtien verkkosivut ovat uudistuneet joulukuun 2021 alussa. Digitaaliset palvelut ovat oleellinen ja nopeasti kehittyvä sekä kasvava osa lehtiemme jakelupalveluita. Yksityishenkilöiden sanomalehtitilaus sisältää myös lehden digitaalisen näköislehden ja muita digitaalisia sisältöpalveluja. Ne parantavat lehtien saatavuutta erityisesti niille tilaajille, jotka eivät saa painettua lehteään heti aamusta tai ovat työ- tai lomamatkalla jakelualueen ulkopuolella. Ilkka-Pohjalainen on näköislehtenä tilaajien luettavissa julkaisupäivää edeltävänä iltana klo 23.30.

ILKKA-YHTYMÄ OYJ

Olli Pirhonen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 040 766 5418

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi

Ilkka-Yhtymä lyhyesti
Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy, somessa.com Oy Ab ja MySome Oy. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu sanomalehti- ja arkkipainamisesta sekä erikoispainon palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 480 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.