Ilkka-Yhtymä Oyj      Lehdistötiedote 24.01.2017, klo 9.00

ILKKA-YHTYMÄN MAAKUNTALEHDET SIIRTYVÄT VUONNA 2018 TABLOID-FORMAATTIIN

Ilkka-Yhtymän hallitus on päättänyt sanomalehtien Ilkka ja Pohjalainen lehtiuudistuksista. Vuoden 2017 aikana lehtien digitaaliset palvelut uudistuvat ja niiden käytettävyys paranee eri päätelaitteilla.

Lisäksi Ilkka-Yhtymän hallitus on päättänyt, että maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen muuttavat ulkoasun tabloidiksi. Ilkka-Yhtymän hallituksen päätös tekee kaikista konsernin yhdeksästä lehdestä tabloideja. Tabloidina Ilkka ja Pohjalainen alkavat ilmestyä keväällä 2018. Tarkka julkaisupäivä tarkentuu myöhemmin.

Uudistuksen tavoitteena on tarjota pohjalaiselle yleisölle sekä digitaalisesti että painettuna laadukasta ja kiinnostavaa sisältöä, jota lukijoiden on helppo käyttää ja jonka avulla mainostajat tavoittavat ostovoimaisen yleisön. Uudistus toteutetaan yhteistyössä lukijoiden ja ilmoittajien kanssa.

Yhtenäinen ulkoasu tuo myös toiminnallisia etuja sekä konsernin sisäisessä että ulkoisessa lehtiyhteistyössä. Lännen Median tuottama journalistinen sisältö ja Kärkimedian myymä valtakunnallinen mainonta ovat pääsääntöisesti tabloid-muodossa.

ILKKA-YHTYMÄ OYJ

Matti Korkiatupa
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 0500 162 015

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi